Äly ohjaa hoitoa Tanskan Aarhusissa

Net 2/2015,  12.11.2015

Tanskalaisella sairaalalla on haaste. Potilaiden määrä ei vähene, mutta kuluja täytyy leikata. Columna-terveystietoalustalla on tärkeä osa säästöjen saavuttamisessa ja laadukkaan hoidon tuottamisessa.

Äly ohjaa hoitoa Tanskan Aarhusissa

Gert Sørensen johtaa 10 000 työntekijän Aarhusin yliopistollista sairaalaa. Columna-ohjelmistoilla on tärkeä rooli sairaalan toiminnan ohjaamisessa ja kustannusten pienentämisessä .

”Meitä vaaditaan jatkuvasti parantamaan tehokkuutta. Kun muutamme uuteen sairaalarakennukseen, kuluja on pienennettävä kahdeksalla prosentilla, ja jatkossa kahdella prosentilla vuosittain.”

Näin kertoo toimitusjohtaja Gert Sørensen, joka vastaa 10 000 työntekijän suursairaalasta Tanskassa. Aarhusin yliopistollinen sairaala valittiin viime vuonna Tanskan parhaaksi sairaalaksi. Aarhus huolehtii vuosittain noin 800 000 sairaalakäynnistä. Esimerkiksi leikkauksia tehdään kymmeniä tuhansia. Merkittävien säästöjen saavuttaminen näin suuressa ja monimutkaisessa ympäristössä vaatii kekseliäisyyttä.

Älykkäät tietojärjestelmät ovat tärkeässä roolissa. Aarhusin sairaala käyttää Systematicin kehittämää Columna-terveystietoalustaa, joka on tarkoitettu sairaaloiden toiminnan ohjaamiseen ja tehostamiseen.

”Olemme käyttäneet Columnan potilastietojärjestelmää jo kauan. Sen avulla olemme vähentäneet esimerkiksi hallinnon ja potilastietojen käsittelyn työmääriä”, kertoo Sørensen. 

Tieto aina saatavilla

Columna koostuu useista sovelluksista, joita voi käyttää yhdessä tai erikseen. Columna Clinical Information System -sovelluksella hallitaan potilastietoja ja hoidon dokumentointia.

Potilastietoja ylläpidettiin Aarhusissa aiemmin käsityönä, mutta uuden järjestelmän myötä siirryttiin sähköisiin asiakirjoihin. ”Potilaan ei pitäisi koskaan tulla sairaalaan niin, ettei hänen papereitaan löydetä. Nyt potilastiedot ovat aina helposti ja nopeasti saatavilla. Tämä on erittäin tärkeää”, Sørensen painottaa.

Aarhusin yliopistollinen sairaala käyttää myös Columna Clinical Logistics -sovellusta, joka parantaa ja tehostaa potilaiden hoitoa. Service Logistics -sovellus puolestaan tehostaa sairaalan logistiikkaa, esimerkiksi sairaalasänkyjen käyttöä. Säästöjä syntyy, kun kaikkia resursseja hyödynnetään järkevämmin.

Älykkäät ohjelmistot ovat tuoneet monia parannuksia. Potilasturvallisuus parantuu, kun lääkärit näkevät nopeasti, millaista lääkitystä heidän potilaansa käyttävät. Ohjelmistot tehostavat myös yhteistyötä sairaalan sisällä. Esimerkiksi lääkärit ja sairaanhoitajat ovat paremmin selvillä toistensa tekemistä hoitotoimenpiteistä.

Toiminnan tehostaminen on haaste, kun samalla hoidon taso on pyrittävä pitämään mahdollisimman korkeana. ”Tämä ratkaisu auttaa meitä osaltaan saavuttamaan tavoitteen”, sanoo Gert Sørensen.

Teksti: Samuli Kotilainen
Kuvat: Mikkel Berg Pedersen

Älykäs sairaala rakentuu parhaista ratkaisuista

Systematicin Columna-perhe on keskeinen osa Fujitsun Älykäs sairaala -konseptia.

Konseptin ideana on etsiä markkinoilta parhaat ratkaisut (moduulit) sairaalan tarpeisiin, integroida ne järkeväksi kokonaisuudeksi ja tuoda olennainen tieto käyttäjän näytölle. Se voi olla esimerkiksi potilaan tai sairaalan tilannekuva ammattilaisille tai tietoa ja viihdykettä potilaille.

Suomeen rakennetaan useita uusia sairaaloita lähivuosina. Kun uusien hankkeiden yhteydessä suunnitellaan toiminnan muutosta, Fujitsu tuo asiakkaidensa avuksi myös Leanin ja digitalisaation keinot.

Columna-ohjelmisto on helpottanut ja tehostanut lääkärien ja sairaanhoitajien työtä Vaasan keskussairaalassa. Samalla se on parantanut hoidon tasoa ja potilasturvallisuutta. 

Lue lisää: Parempaa hoitoa Columnalla

Lisätietoja
info@fi.fujitsu.com

Julkaistu Net-lehden numerossa 2/2015,  12.11.2015

Facebook  Twitter  Google  LinkedIn