Kone kuntoon konkarin konstein

Net 3/2013,  4.12.2013

Tietoyhteiskunnan yksi haaste on se, että tekniikkaa ei aina saada täyteen käyttöön. Kokeneet it-asiantuntijat auttavat senioreita arjen tietotekniikkapulmissa.

IlollaKolmatta vuotta eläkepäivistään nauttiva Jouko Räisänen (oikealla) pohti pitkään uuden tietokoneen hankintaa. Espoolaisen Räisäsen vanha kone oli alkanut käynnistyä omituisen hitaasti, ja joskus sen sai päälle vasta usean yrityksen jälkeen.

”Huolestuin, että tiedostot ja ohjelmat jäävät sinne ja joudun pulaan. Vertailin vaihtoehtoja, mutta en saanut omin päin hankittua uutta konetta. Arvelutti, osaanko asentaa koneen niin, ettei mitään tärkeää katoa”, Räisänen kertoo.

Tilanne on tuttu monelle tietokoneen käyttäjälle, iästä riippumatta. Kun työkoneen asennukset on aina tehnyt it-tuki, itse ei ole tarvinnut tai voinut puuttua koneen sielunelämään. Räisäsen kohdalla oivaksi avuksi osoittautui uusi Digikonkari-palvelu, joka hyödyntää eläköityneiden it-asiantuntijoiden tietotaitoa.

”Kuulin tuttavan kautta tällaisesta palvelusta. Idea tuntui hyvältä, kun itsekin on jäänyt

eläkkeelle ja miettii, että voisihan sitä tehdä jotain hyödyllistä eläkepäivien ratoksi”, Räisänen sanoo.

Nyt Räisänen on tyytyväinen uuden Fujitsu Lifebookin käyttäjä. Koneen hinta–laatu-suhdetta hän pitää hyvänä, ominaisuudet riittävät peruskäytössä pitkälle. Tärkeintä oli kuitenkin se, että koneeseen siirrettiin vanhat tiedostot ja asennettiin tarvittavat ohjelmat, käyttäjät ja verkkoyhteydet sekä sähköposti- ja Skype-tilit.

”Asennuksen myötä selvisi sekin, että kotimodeemissa on myös langaton verkko. Ei tarvitse mennä alakertaan johdon päähän”, Räisänen naurahtaa.

Tietoa ja uskallusta

Christer Levlin (yläkuvassa vasemmalla), yksi neljästä digikonkarista kertoo, että nettiyhteydet ovat poikineet jonkin verran yhteydenottoja. Asiakkaista muutama on muuttanut kokonaan uuteen taloon ja tarvinnut apua kotiverkon pystytyksessä.

”Minulla on ollut myös tapauksia, joissa halutaan antaa oma kone eteenpäin tai on ostettu firman kone itselle, ja halutaan siivota turhat asiat pois”, Levlin sanoo.

Kolmisen vuotta eläkkeellä viihtynyt Levlin toimi viime töikseen palvelinhallinnan tehtävissä it-palveluyhtiössä. Digikonkariksi hän ryhtyi keväällä luettuaan palvelusta paikallislehdestä. Keikkoja on ollut jonkin verran, mutta palveluntarpeen hän uskoo kasvavan, kun asiointi siirtyy yhä enemmän verkkoon.

”Esimerkiksi Espoon kaupungilla on hyviä asiointipalveluita: voit käydä verikokeissa terveyskeskuksessa ja saada tulokset sähköiseen terveyskansioon. Sitä kautta voi jättää kysymyksen lääkärille, eikä tarvitse koko ajan ravata paikan päällä.”

Arkea helpottavan asioinnin esteeksi voivat muodostua tekniikkaan kohdistuvat pelot. Digikonkarit tekevätkin asennusten lisäksi neuvontaa, esimerkiksi tietoturvaan liittyen. Levlinin mukaan ongelmat ovat yleensä helppo ratkaista, mutta pitää ”tietää ja uskaltaa”.

Tämän vahvistaa myös Jouko Räisänen. ”Usein uskallus puuttuu ja pelkää, että tekee väärin ja tuhoaa jotain. Epävarmuutta on esimerkiksi ohjelmien asennuksessa. Joka kerta on pieni huoli, kun kone kysyy, että '32- vai 64-bittinen' – mistä minä tiedän kumpi?”

Netti yhdistää

Päivittäinen sähköpostittelu ja lasten edesottamusten seurailu Facebookissa sujuvat Jouko Räisäseltä rutiinilla, samoin Google-haut ja laskujen maksaminen verkkopankissa. Uudesta koneesta löytyvät kamera ja mikrofoni ovat osoittautuneet tarpeellisiksi Skype-käytössä.

”Tyttäremme perheineen asuu Yhdysvalloissa ja täytyy sanoa, että Skype on ollut tosi hyvä. Vaikka sähköpostilla voi käydä kirjeenvaihtoa, joskus on mukava nähdä kasvotusten”, Räisänen sanoo.

”Minunkin poikani sattuu olemaan Bulgariassa, ja vaikka käymme muutaman kerran vuodessa siellä ja he täällä, lapsenlapsia haluaa nähdä useammin”, Christer Levlin myöntää.

Hyviä kokemuksia miehillä on myös verkkokaupoista.

”Juuri meni kylppärikalusteet uusiksi ja mietin mistä saisi halpoja ja hyviä. Tuli mieleen katsoa netistä – miksi lähteä keskustaan etsimään pysäköintipaikkaa”, Räisänen kysyy.

”Vaikkei ostaisi verkosta, voi aina vertailla hintoja. Hintavertailusivua käytin viimeksi, kun ostin uuden kännykän. Säästin satasen”, Levlin täydentää. 

Digikonkari

Digikonkari on vuonna 2011 perustetun Ilolla Oy:n palvelukonsepti. Espoolainen Ilolla on yhteiskunnallinen yritys, jonka liikeidea on tarjota asiakkaille eläkeläisten ja yli 55-vuotiaiden tuottamia ja kehittämiä palveluita – muuttaa eläkepommi resurssipommiksi.

Työelämästä eläköityneet digikonkarit auttavat kaikissa tietokoneen käyttöön liittyvissä ongelmatilanteissa. Lisäksi palvelun kautta on mahdollista hankkia uusi Fujitsu Lifebook -tietokone käyttökuntoon asennettuna. Ilolla Oy:n tavoitteena on laajentaa palvelu koko pääkaupunkiseudun kattavaksi ja asteittain myös muualle Suomeen.

www.ilolla.fi

Lisätietoja
info@fi.fujitsu.com

Julkaistu Net-lehden numerossa 3/2013,  4.12.2013

Facebook  Twitter  Google  LinkedIn