Teknologiajohtaja Risto Koivula: MTV luo elämyksiä

Net 3/2013,  4.12.2013

MTV:n teknologiajohtaja Risto Koivula vastaa sähköisen mediatalon digitaalisista palveluista. Media on hänelle sekä työ että harrastus.

Helsingin Ilmalassa, Yleisradion läheisyydessä, sijaitsee Pöllölaakso. MTV:n toimipaikka ei ole saanut lempinimeään alueen lintukannan, vaan MTV3:n tutun logon mukaan. Sen lisäksi alue todella sijaitsee laaksossa. Rakennuksen pääsisäänkäynti on ensimmäisen kerroksen sijaan toiseksi ylimmässä kerroksessa.

MTV

Uutisoinnin ytimessä työskentelee MTV:n teknologiajohtaja Risto Koivula. Työhuoneen sisustus on MTV:n brändivärien mukaisesti puna-musta-valkoinen. Jopa ikkunankarmit ja jääkaappi ovat punaisia.

MTV on Suomen suurin sähköisen median talo. Sillä on kolme mainosrahoitteista tv-kanavaa, MTV3, Sub ja Ava, parikymmentä maksullista tv-kanavaa ja parikymmentä verkkopalvelua sekä kaupallinen radiokanava Radio Nova. Se työllistää 450 henkeä.

Koivula vastaa työssään yrityksen digitaalisista palveluista. Digitaaliset palvelut jakautuvat kolmeen pienempään osastoon, projektikonttoriin, infra- ja tietoliikenteeseen sekä jatkuviin palveluihin.

”Digitaalisten palvelujen osastot on jaettu toimintatapaprosessin näkökulmasta. Pidämme huolen siitä, että toimimme liiketoimintalähtöisesti, emmekä rajaa itseämme pelkästään tietohallintoon”, Koivula sanoo.

Perustietotekniikkansa, lähitukipalvelunsa ja käytettävyyspalvelunsa MTV on antanut Fujitsun hoidettaviksi. Patja-palvelussa on satoja työasemia ja myös iso määrä palvelimia.

”Fujitsu on meille perustietotekniikan puolella aivan keskeinen apu.”

Työ alkaa kotona

Koivula aloittaa työpäivänsä jo kotona. Heti herättyään hän tarkistaa tekstiviestit, sähköpostit, sosiaalisen median ja muut mediat.

”Siinä pääsee heti tilanteen päälle ja näkee onko mitään tapahtunut. Jos on tarpeen, niin jo työmatkalla autossa voi soittaa tai meilata lisätietoja”, Koivula kertoo.

Intohimolla työhönsä suhtautuva mies saapuu työpaikalle yleensä yhdeksän aikaan.

Päivään kuuluu paljon palavereja Pöllölaakson sisällä. Koivula kokoontuu viikoittain MTV:n johtoryhmän ja oman osaston johtoryhmän kanssa.

Työaikaa vievät myös suurimpien hankkeiden ohjausryhmät sekä kehityshankkeet, kuten toiminnan palveluistaminen, Wauhti-projektimalli ja Hidastus-arkkitehtuurityö. Suuri osa Koivulan työstä kuluu kumppaniyhteistyön kehittämiseen ja varmistamiseen.”Minulla on hyvin laaja-alaisia tehtäviä. Esille nousevien asioiden kirjo lähtee kännykästä päättyen taajuusspektrin optimointiin.”

Koivula on työssään paljon tekemisissä ihmisten kanssa. Hänen työpisteensä sijaitsee keskellä Pöllölaaksoa, joten sinne on kaikkien helppo poiketa. Työpistettä kutsutaan myös tilannekuvahuoneeksi.

Kun tilanne on päällä, kutsutaan porukka koolle suuren neuvottelupöydän ääreen. Tilanne voi olla esimerkiksi palvelunestohyökkäys, uuden järjestelmän käyttöönotto tai iso tekninen ongelma. Myös suurimpien projektien, kuten jääkiekon MM-kisojen tai ensimmäisen Lotto-lähetyksen aikaan kokoonnutaan tilannekuvahuoneeseen.

Paikasta toiseen

MTV jakautuu Pöllölaaksossa kolmeen eri taloon. Paikasta toiseen kuljetaan sokkeloisia käytäviä pitkin, välillä kerrosta vaihdetaan portailla, välillä hissillä. Ilman opasta alueelle olisi helppo eksyä. Neljä vuotta sitten Maikkarilla aloittanut Koivula suunnistaa alueella tottuneesti.

Uutistalo on sisältä ensikertalaisellekin tutunnäköinen. Uutishuoneen keskellä sijaitsee tv:stä tuttu pyöreä uutisstudio. Sen ympärillä työskentelevät toimittajat valmistelevat jo illan uutislähetystä ja päivittävät mtv3.fi-verkkosivustoa. Meteorologit istuvat omassa huoneessaan sääkarttojen kimpussa.

Tänne Koivulalla tulee asiaa kerran pari viikossa. Harvoin miehen työ on paikallaan istumista. ”Menen aina sinne, missä asia on. Tämä on palveluammatti.”

Seuraavaksi matka jatkuu pitkien ja kiemuraisten käytävien läpi lähetysyksikköön eli

itse pääkallopaikalle, josta kaikki tv-kanavat lähetetään ja valvotaan. Hämärässä huoneessa kymmenien välkehtivien tv-ruutujen edessä istuvat lähetyksenvalvojat. Koivula poikkeaa tervehtimään miehiä.

Puheeksi nousee edellisenä lauantaina lähetetty MTV3:n ensimmäinen Lotto-lähetys. Muuten onnistuneessa lähetyksessä koettiin kiusallinen odotteluhetki, kun Jokerin grafiikkalaitteen käynnistymisessä oli teknisiä ongelmia.

”Se oli pitkä minuutti”, Koivula virnistää. Onneksi valmiusharjoittelua oli tehty ja varalaitteet saatiin käynnistettyä.

Aina töissä

Aivan Risto Koivulan työpisteen lähellä sijaitsee Pöllölaakson oma kuntosali. Täällä Koivula käy kuntoilemassa useita kertoja työviikkonsa aikana: välillä töiden jälkeen, joskus kesken työpäivänkin. Toiseksi harrastuksekseen hän laskee median.

”Seuraan mediaa hyvin monessa muodossa. Se on minulle harrastus, eikä pelkästään työn takia. Minua kiinnostavat ilmiöt ja elämykset, ja haluan olla mukana luomassa suomalaisille upeita elämyksiä. Oli kyse sitten uutisista, Big Brotherista, viihteestä tai urheilusta, on parempi pysyä poissa media-alalta, jos niiden merkitystä ei ymmärrä.”

Kahden lapsen isä pyrkii lähtemään kotiin aina viiden aikaan, jotta ehtii mukaan lasten urheiluharrastuksiin. Jos tarve vaatii, hän palaa vielä sen jälkeen työpaikalle tai jatkaa töitä kotonaan.

”Tämä jos mikä on 24h-rooli. Vaikka fyysisesti olen täällä yleensä vain toimistoaikaan, rooliini kuuluu, että olen aina käytettävissä ja saavutettavissa.”

Katso videolta Risto Koivulan haastattelu: 

Sähköisen median tietohallinto

  • MTV:llä ei ole varsinaista tietohallintoa, vaan tietohallinnosta vastaa digitaaliset palvelut -osasto.
  • Digitaalisiin palveluihin kuuluvat  projektikonttori, infra ja tietoliikenne sekä jatkuvat palvelut.
  • MTV on ollut Patja-asiakas vuodesta 2005, jolloin se oli vielä osa Alma Media -konsernia. Vuonna 2007 yritys siirtyi Bonnier AB:n omistukseen ja jatkoi Patja-sopimustaan itsenäisenä.
  • Fujitsu vastaa MTV:n työasemien lähituki- ja käytettävyyspalveluista, palvelimista, tulostimista sekä sähköpostin hallinnasta.

Lisätietoja
info@fi.fujitsu.com

Julkaistu Net-lehden numerossa 3/2013,  4.12.2013

Facebook  Twitter  Google  LinkedIn

Käytämme Net-sivustolla evästeitä, jotta pystymme parantamaan käyttökokemusta ja analysoimaan liikennettä. Pyydämme sinua perehtymään yksityisyydensuojakäytäntöömme, joka on saatavissa täältä.