1950-luvun lopulla pohdittiin Suomen Kaapelitehtaalla toiminnan laajentamista muun muassa siksi, että riippuvuutta Neuvostoliiton-kaupasta voitaisiin vähentää. Toimitusjohtaja Björn Westerlund (kuvassa) kutsui luokseen tehtaan matemaatikkona työskennelleen Olli Lehdon ja tiedusteli tämän käsityksiä elektroniikan ja tietokoneiden sopivuudesta yhtiön toimintaan.

”Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö elektroniikka olisi tulevaisuuden ala”, Lehto vastasi.

Jo vuoden 1958 lopulla yhtiön hallitus päätti tehdä sopimuksen Emidec-tietokoneiden myynnistä Suomessa. Englantiin ja Ruotsiin tehtyjen tutkimusmatkojen ja kotimaisten selvitysten perusteella päädyttiin oman laskentakeskuksen perustamiseen.

Hallitus valtuuttikin toimitusjohtajan palkkaamaan tarvittavan henkilökunnan ja valmistelemaan yhteistyötä jonkun ulkomaisen yrityksen kanssa.

Tällä välin yliopiston professoriksi nimitetyn Lehdon ja diplomi-insinööri Lauri Saaren laatima elektroniikkaosaston toimintasuunnitelma esiteltiin Kaapelitehtaan hallitukselle 23.5.1960. Siinä todetaan muun muassa: ”Laskentakeskuksen perustaminen palvelisi sekä omaa tehdasta tuotantoa ja konttoria automatisoimalla että ulkopuolisia asiakkaita vuokraamalla näille aikaa heidän esittämiensä tehtävien ratkaisemiseksi. Laskentakeskuksen hoitaminen tekee lisäksi mahdolliseksi sen alan perustuntemuksen hankkimisen, joka on välttämätön muulle vastaiselle toiminnalle.”

Lehto ja Saari ehdottivat myös kahden tietokoneen hankintaa kahdelta eri valmistajalta, Elliott 803:n ja Siemens 2002:n, ja niiden edustussopimusten tekoa. Suunnitelma hyväksyttiin saman tien.

Oikeaan aikaan liikkeelle

Jälkikäteen voitiin todeta, että Suomen Kaapelitehdas lähti elektroniikkaan oikealla hetkellä, sillä maan talous oli nopeasti elpymässä. Esimerkiksi pankkialalla sekkitilien yleistyminen lisäsi laskentatoimen vaatimuksia. Myös korkeakouluissa oltiin heräämässä tietotekniikan mahdollisuuksiin.

Elliott 803 saapui Salmisaareen 20.9.1960. Se sai tilat Kaapelitehtaan seitsemännestä kerroksesta, jossa olivat aiemmin toimineet yhtiön terveysasema ja Helsingin Atleettiklubi. Painisalista tuli tietokonehalli.

Heti ensimmäisen koneen tultua alkoi vilkas valistus- ja tiedotustoiminta. Järjestettiin lukuisia ”aivohippoja” eli tiedotustilaisuuksia julkiselle vallalle, tiedotusvälineille, oppilaitoksille ja elinkeinoelämälle.

Siemens 2002 otettiin käyttöön joulukuussa 1961 kauppa- ja teollisuusministeri Ilmari Hustichin käynnistämänä. Koneen muistikapasiteettia voitaisiin nykykielellä kuvata seuraavasti: työmuistia noin 30 kB ja rumpumuistia noin 60 kB. Siemensistä tuli laskentakeskuksen pääkone. Ensimmäinen vakituinen laskentakeskusasiakas oli Alkoholipoliittinen tutkimuslaitos.

Opin hakua ja kouluttamista

Alkuvaiheessa piti keskittyä osaavan henkilökunnan hankkimiseen ja kouluttamiseen. 

”Kun tietämys maassa oli lähes olematonta, oli kyettävä valitsemaan kehityskykyisen tuntuisia henkilöitä ja järjestettävä näille hyviä koulutuspaikkoja ulkomailta”, on Olli Lehto todennut. 

Heti kesällä 1960 lähetettiin väkeä ohjelmointioppiin Kööpenhaminaan ja Elliott-oppiin Englantiin. Osaston henkilökunta kasvoi parissa vuodessa nopeasti noin kuuteenkymmeneen.

Elektroniikkaosaston toimintaan kytkettiin myös atk-alan yleinen koulutus - olihan töissä monia sittemmin yliopistollisen tietojenkäsittelyn pioneereiksi nousseita henkilöitä, kuten Martti Tienari, Reino Kurki-Suonio ja Seppo Mustonen. Käyttäjille järjestettiin kursseja ja laadittiin monisteita.

Kaapelitehtaan ensimmäinen suuri tietokonekauppa oli Siemens-koneen myyminen Kansallis-Osake-Pankille. Toimitus tapahtui keväällä 1963.

Edustustuotteiden valikoima laajeni kesällä 1962, kun Kaapelitehdas solmi sopimuksen ranskalaisen Bullin kanssa reikäkorttikoneiden sekä Gamma-tietokoneiden edustuksesta Suomessa. Bullin ja yhdysvaltalaisen General Electricin yhteistyön myötä valikoimiin tulivat myös GE:n tietokoneet. Yhdessä asiakkaiden kanssa perustettiin BGE-käyttäjäryhmä (myöhemmin Nokia Compus).

Toimintaa monella rintamalla

Tietokoneiden lisäksi elektroniikkaosastolla oli esimerkiksi puhelintekniikan, teollisuusautomaation ja puolustuselektroniikan tuotekehitystä. Alun pitäenkin oli suunnitelmissa ollut edustustuotteiden lisäksi myös oma elektroniikanvalmistus. Oman tuotekehityksen tuloksena syntyneistä tuotteista ensimmäinen - ja pitkäikäinen olikin - oli fysiikan mittauksiin tarkoitettu monikanavainen pulssianalysaattori, joka saatiin tuotantoon kesällä 1962.

Vuonna 1963 elektroniikkaosastosta erotettiin tietokoneosasto omaksi yksikökseen. Lauri Saaren luotsaama elektroniikkaosasto keskittyi jatkossa Kaapelitehtaan omiin tuotteisiin, kun taas tietokoneosaston toimialaksi tuli laskentakeskus sekä tietokoneiden myynti, vuokraus ja huolto. Sen johtajaksi nimitettiin diplomi-insinööri Kurt Wikstedt (kuvassa keskellä Mikonpäivillä 1977).

Vuoden 1966 lopussa Suomen Kaapelitehdas Oy ja Suomen Kumitehdas Oy fuusioituivat Nokia Oy:hyn. Kaapelitehtaan elektroniikka- ja tietokoneosastoista muodostettiin Nokia Elektroniikka, jonka johtajaksi tuli Kurt Wikstedt. Yrityksen liikevaihto oli runsaat 12 miljoonaa markkaa, ja henkilöstöä oli 459.

Teksti: Eila Jaakola

Suomen Fujitsun historia (www.fujitsu.com/fi)
Seppo Torvinen: Kun suurkone Suomeen saapui

Lähteet:
Aarre Aaltonen: Nokian elektroniikkateollisuuden synty: Nuorten kokeilijoiden ja keksijöiden pajasta huipputeollisuudeksi. Julkaisematon käsikirjoitus. Nokia-yhtymä 1991.
Martti Häikiö, Fuusio. Yhdistymisten kautta suomalaiseksi monialayritykseksi 1865-1982. Nokia Oyj:n historia. Helsinki: Edita Oyj 2001.