Kari Honkasalo toimi 1960-luvun alussa Posti- ja lennätinhallituksen reikäkorttikeskuksessa aluksi reikäkorttioperatöörinä ja eteni myöhemmin saman laitoksen ETK-ryhmän (elektroninen tietojenkäsittely) päälliköksi.

Honkasalon mukaan atk-ammattilaisiin suhtauduttiin 60-luvulla modernin teknologian airueina, mikä oli tappiollista alan yleiselle kehitykselle. 

”Ammattilaiset kun istuivat liian kauan norsunluutorneissaan eivätkä tulleet käyttäjien tasolle. Ongelmasta kärsittiin aina 90-luvulle asti, jolloin nykyisen teknologian erittäin voimakas esiintulo löi norsunluutorneissaan istuvia olan takaa korville”, hän suomii ammattikuntaansa. ”Tornien sorruttua asiakasta kuunnellaan nykyisin huomattavasti paremmin.”

”Erikoisosaaminen takasi asemamme, mikä heijastui myös ansiotasoon. Palkat olivat hyvät varsinkin siihen nähden, että olimme tulleet alalle kouluttamattomina. Työnantajat olivat myös valmiita maksamaan osaamisestamme. Kun teimme Postissa 16-tuntisia päiviä, palkkamme ylittivät jo laitoksen ylimmän johdon ansiot. Niinpä ylitöitämme ruvettiin rajoittamaan.”

Voimakkaat leirit

Posti- ja lennätinlaitos oli IBM:n asiakas.

”Me IBM:n asiakkaat tunsimme toisemme – samoja kursseja kun kävimme – ja perustimme käyttöjärjestelmään perustuvia käyttäjäryhmiä vastaiskuna maahantuojien hegemonialle.”

Suomen Kaapelitehtaan ja IBM:n välillä oli voimakkaat leirit. Kaapelitehdas esiintyi mielellään IBM:n haastajana Suomessa, mutta IBM ei Honkasalon muistikuvan mukaan ottanut haastajaa kovinkaan vakavasti. ”Kaapelitehdas oli tieteellisen tietojenkäsittelyn uranuurtaja Suomessa, kun taas IBM keskittyi soveltavaan puoleen. Voi sanoa, että kun IBM teki töitä, niin Kaapelitehdas koulutti ansiokkaasti suomalaisia tietojenkäsittelyyn.”

”Kävimme mekin katsomassa Kaapelitehtaan järjestämää Siemens 2002 -koneen esittelyä Kansallis-Osake-Pankissa. Tapahtui demoefekti, rivikirjoitin rupesi temppuilemaan ja kirjoittimen väriä roiskahti vaatteille”, hän naurahtaa.

70-luvun alussa Honkasalo siirtyi Puolustusvoimien tietotekniikkalaitoksen palvelukseen, mistä käynnistyi tähän päivään saakka jatkunut ensin Nokia Datan ja sittemmin ICL:n ja Fujitsun yhtäjaksoinen asiakkuus. Hän jää eläkkeelle 1.7. 2005 Puolustusvoimien tietotekniikka-alan hankinta-asiantuntijan tehtävistä.

Teit isäin astumaan

Honkasalo kertoo olleensa ”katupoika Krunikasta”, joka meni koulusta potkut saatuaan kysymään kesätöitä Posti- ja lennätinhallituksesta keväällä 1960. ”Kärräsin nokkakärryillä tulosteita Helsingin keskustassa ja lajittelin reikäkortteja ja sille tielle jäin. Minulla oli hyvät esimiehet, jotka opettivat työt kädestä pitäen.”

Mitenkään tietoista alalle hakeutuminen ei hänen kohdallaan ollut: ”Veljeni sanoi, että reikäkorttialalla on kivoja hommia. Varsinainen haaveeni oli kuitenkin merikapteenin ura. Se tyssäsi siihen, etten saanut isältä allekirjoitusta merimiespassia varten tarvittuun esteettömyystodistukseen.”

Honkasalon isä ja isoisä olivat sotilaita, ja niin poikakin eteni pitkällä puolustusvoimien urallaan komentajakapteeniksi (res.) asti. ”Päivääkään en ole katunut atk-alalle päätymistäni. Olen saanut palvella maatamme tällä tavalla, onhan puolustusvoimat suurimpia atk-hankintoja tekeviä organisaatioita Suomessa.”

Rengistä isäntä

Honkasalo sanoo, että 1960-luvun tietämyksellä ja resursseilla synnytettiin aikansa helmiä. Hän ei kuitenkaan haikaile vanhaa tai ajattele, että ennen kaikki tehtiin paremmin.

”Perinpohjaisen koulutuksen ansiosta ja asioita itse tekemällä sai alasta monipuoliset tiedot. Oli kunnia-asia tuntea teknologiat. Nykyisin nuoret ovat niin erikoistuneita, että kokonaisosaaminen tuntuu monesti puuttuvan.”

Tietokoneiden tultua koteihinkin niiden ihannointi on mennyt jo ylettömäksi. Renki on muuttunut isännäksi: ”Eniten minua mietityttää, miten huonoon kuntoon nuoret joutuvat istuessaan koneen ääressä päivät – ja yöt – pitkät. Jos lapseni olisivat aikoinaan tuijottaneet tietokoneen ruutua, olisin heittänyt koneen ikkunasta ulos ja antanut heille selkään.”

Honkasalo on puolestaan mainio esimerkki hyvästä kunnosta: hän ehti olla 45 vuotta työelämässä olematta päivääkään poissa töistä sairauden takia. ”Kun on itsensä kanssa tasapainossa ja hoitaa kuntoaan, niin tämä on mahdollista”, hän vakuuttaa.

Teksti ja kuva: Eila Jaakola