Tuulisena syysaamuna on Seurasaaren sillan pieleen kokoontunut suomalaista atk-kokemusta usean sadan vuoden edestä. Koolla on joukko, jonka yhteisenä nimittäjänä on Suomen Kaapelitehtaan tietokoneosasto 1960-luvulla.

Syystuuli sekoittaa kampaukset, mutta se ei kävelijöitä hätkäytä. Tällä kertaa paikalle ennätti yhdeksän talsijaa. Vasemmalta: Kimmo Witikainen, Kari Raski, Pepe Ollila, Martti Tapanainen, Jussi Syrjänen, Simo Raumavirta, Monika Partonen, Eira Standerskjöld ja Seppo Torvinen.

Konkarit lenkkeilevät kerran kuussa yhdessä Seurasaaren ympäri. Suurin osa heistä on Kaapelitehtaalla työskennelleitä; onpa joukossa silloisia asiakkaitakin. Tiet veivät sittemmin kenet minnekin töihin, mutta nyt eläkeläisenä Kaapelitehdas edelleen yhdistää heitä. Kävelyperinne on jatkunut jo kymmenen vuotta.

Mikä vetää porukkaa vielä vuosien jälkeen yhteen? Huumorin kukka ei ainakaan osoita lakastumisen merkkejä. 

”Ei kai siihen suurempia syitä tarvita. Parasta antia taitaa olla maailman parantaminen kävelyn jälkeen jossain kahvilassa”, tuumii Simo Raumavirta, joka oli Rautakirjan palveluksessa Kaapelitehtaan asiakkaana koko 1960-luvun.

Uuden ajan airuita

Suuri osa joukosta tuli Kaapelitehtaan elektroniikkaosastolle heti 1960-luvun alussa. 

”Olimme sen ajan guruja ja ihmelapsia, sillä eihän alaamme tunnettu. Suomen Kuvalehti teki katugallupin, jossa ihmisiltä kysyttiin, mitä tekevät operaattori ja systeemisuunnittelija, eikä kukaan tiennyt!” porukka muistelee. Termikin oli alkuun etk, elektroninen tietojenkäsittely.

”Kun tulin alalle, en edes tiennyt, mitä tietojenkäsittely on. Olin opiskellut tilastotiedettä, joten sitä pidettiin sopivana taustana tietokonetöihin, koska tietokonetta kutsuttiin matematiikkakoneeksi”, kertoo Pekka ”Pepe” Ollila, joka on poppoon noviisi - eläkeläisenä siis. Hänen työuransa jatkui yhtäjaksoisesti Kaapelitehtaalta sittemmin Nokian ja ICL:n palveluksessa aina viime kesään asti, jolloin hän jäi eläkkeelle Fujitsusta.

Kaapelitehtaalla haluttiin haastaa markkinajohtaja IBM. Asiakkaatkin taisivat toivoa vaihtoehtoja IBM:n lähes monopoliasemalle. Juhani ”Jussi” Syrjänen käynnisti kurssitoiminnan, jota hän pyöritti yhdessä Pepe Ollilan kanssa.

 ”Olimme hirveän innostuneita asiastamme ja pidimme ympäri maata ilmaisia ohjelmointikursseja. Se oli markkinointiamme. Olin ihmeissäni, kun menin Kauppakorkealle pitämään vastaavaa kurssia, niin salissa oli yli sata opiskelijaa”, Pepe muistaa.

Alkuaikojen suuria keskustelunaiheita oli, onko reikänauha parempi kuin reikäkortti, varsinkin kun IBM ei tuntenut reikänauhaa. Kimmo Witikainen muistelee, että siirtyminen 5-kanavaisesta reikänauhasta 8-kanavaiseen oli suuri edistysaskel.

Asiakas oli oikeassa –  ainakin välillä

Asiakkaiden puolesta oltiin valmiita tekemään melkein mitä vain – ja kyllä he joskus aika lailla vaativatkin. 

”Jos asiakkaalla oli henkilövajausta, niin Kaapelitehtaalta lähetettiin väkeä avuksi. Muistan eräänkin kerran kun erään asiakkaan lapsi oli sairaana ja vailla hoitajaa, niin minut passitettiin lastenhoitajaksi”, sihteerinä aluksi työskennellyt Monika Partonen hymyilee.

”Myöhemmin muistelimme kaiholla alkuaikoja, kun ei asiakkaita vielä ollut”, Jussi Syrjänen naureskelee.

Kaapelitehtaalla sallittiin suuri toimintavapaus. 

”Kaikki kukat saivat kukkia. Siellä tehtiin melkein kaikkea faktorianalyyseistä ja Survo-ohjelmointikielestä laivan vakavuuslaskentaan ja musiikkiohjelmiin”, Monika Partonen toteaa.

Esimiehinä oli monia tulevia professoreita, kuten Seppo Mustonen, Reino Kurki-Suonio ja Martti Tienari. Etenkin Tienari kirvoittaa monia muistoja. Tutkijamiehelle käytännön sovellukset eivät olleet vahvinta aluetta. Hän taisi myös yrittää suitsia ei-aina-niin-kurinalaista porukkaa, sillä monen mieleen ovat jääneet hänen ”byrokratiayrityksensä”. 

”Sisäisestä laskutuksesta tuli jo vitsi, että jos Tienari kysyy kuulumisia, niin lähetetään vastauksesta hänelle sisäinen lasku konsultoinnista!” Syrjäsen Jussi virnistelee.

Miten silloin visioitiin tulevaa? 

”Oikeastaan kaikkea pidettiin mahdollisena, mitään rajoja ei nähty. Myyjät ihan oikeasti luulivat, että ratkaisu jota olivat myymässä, voisi toimia”, nyt hymyillään vinosti.

Välillä pysähdytään katsomaan konginkankaalaista Niemelän torppaa ajalta, jolloin ei tietokoneita vielä ollut. ”Mitä - ettei ollut tietokoneita?” joku äimistelee.